Koti tai loma-asunto - niin kuin Sinä haluat

Hyvä asuntosuunnittelu nousee arvoonsa erityisesti silloin, kun liikuntakyky tai aistiminen rajoittuu. Kotona tulee voida asua ja toimia turvallisesti. Viihtyisyydestä ja estetiikasta tinkimättä. 

Tärkeä ja usein unohtuva asia on myös valaistus, jonka suunnitteluun erityisesti uudiskohteissa tulisi paneutua huolellisesti. Sähköistykseen ja valaistuksen osalta tehtävät päätökset on ensisijaisen tärkeä tehdä oikeaan aikaan, eli silloin kun koti on vasta piirustuslaudalla. Jälkeenpäin tehtävät muutokset ovat usein kalliita ja joskus jopa mahdottomia toteuttaa.

Kesämökin uudistamisen alottaminen tuntuu usein ylivoimaiselta, kun mökille on vuosien saatossa kertynyt valtava määrä tavaraa josta tulisi ensin hankkiutua eroon. Yhteistyökumppaneideni kautta myös tämä asia ratkeaa helposti ja vaivattomasti.

Älä tyydy pelkkään perusratkaisuun jos samalla rahalla voit saada enemmän toimivuutta, kauneutta ja tyyliä! Kyseessä on kuitenkin Sinulle tärkeä paikka.

 

Uutisia

Uusi konttori avattu!

Hallaus Oy:n konttori on Heinolan keskustassa osoitteessa 

Kauppakatu 11, Värisilmä-liikkeen alakerrassa.

Aukioloajat: Arkisin klo 9.00 - 17.00. Tervetuloa!


 

Lue lisää

Lomalla Leville?

Vuokrattavana hyvin varusteltu ja kauniisti sisustettu loma-asunto Levin hiihtokeskuksessa! Mökin koko on 105 m2 ja majoittumaan mahtuu 8 hengen seurue. Tämän helpommaksi ei loma Lapissa enää tule:

 

Lue lisää